Napoli hukkuu paskaan. Niin luki jossain. Kaupungissa ei ole edes alkeellisinta kierrätysjärjestelmää. Kaikki vaan samaan roskalaatikkoon tai siis Napolin tapauksessa roskapussit kadulle läjään ja tuleen. Kaupungin maaperään on dumpattu vielä viime vuosina suuri määrä ympäristömyrkkyjä.
Samaan aikaan toisaallaa: tavallisesta suomalaisesta on tullut ekoterroristi, jonka jokainen liike on saastuttava. Vessaa ei saa vetää, kylpyammeessa ei saa ottaa enää kuumia kylpyjä, huonelämpötila pitäisi olla 15 astetta. Television katsominenkin saa jäävuoret sulamaan ja espanjalaiset mummot nääntymään kuoliaaksi helleaalloissa.
Juustoa ei saa syödä, eikä punaista lihaa. Kulta-Mokkaa ei saa enää juoda. Tupakka ei saa polttaa. Hyvästä viinistäkään ei saa nauttia, koska sen oltava tonkassa, joka on säilyvyysominaisuuksiltaan täysi susi. Sunnuntaiajelua ei saa ajatellakaan. Mistään maallisesta ei auta haaveilla. Kaikkien tulisi ahtautua hien ja valkosipulin hajuisiin busseihin.
Ulkomaille ei saa matkustaa, eikä mummolaan. Vaatteita ei saa ostaa. Lehtiä ei saa tilata. Valokuvia ei saa teettää. Mökillä ei saa syödä kertakäyttöastioista. Romanttinen takkatulikin syytää ympäristöön saastuttavia pienhiukkasia. Kainaloon ei saa laittaa suihketta. Tissit pitää olla luomutissit.
Uunia ei saa käyttää kuin kerran viikossa. Pitää jeesustella ympäristöasioista. Kaurapuuro pitää tehdä mikrossa. Talouspaperiin ei saa niistää. Koulupojat eivät saa jarrutella fillareilla lukkojarrutuksia. Saunan löylyissäkin pitää miettiä kuinkahan paljon kiuas syö sähköä ja sitä, että viime vuonnakin tuli saatua aikaan 460 kiloa jätettä. Ja että sen on joku laskenut ja lehteen pannut.
Ekologisin teko olisi hypätä Aurajokeen. Tai ei. Tässäkin asiassa tulee toimia luonnonmukaisesti. Eli parhaiten uppoamalla alasti jonnekin varsinaissuomalaiseen suolampeen. En tosin ole varma minkälaisia yhdisteitä ihmisestä senkin jälkeen vielä vapautuu ilmakehään.
Ekoterroristin iltapäivä
En koskaan
En koskaan unohda kasvoja – mutta teidän kohdallanne voisin tehdä poikkeuksen.
Groucho Marx
Sampo Pankki piti minua humoristina
Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot Koistinen rakastuu ja Mirja tuntee häntä kohtaa vain hivenen sääliä. Koistinen ajattelee pistää oman vartiointiliikkeen pystyyn ja marssii pankkiin ammattikoulun todistus kourassaan. Pankinjohtaja kysyy pitääkö tämä itseään humoristina. Keppikerjäläinen tuhlaa omaa ja pankin aikaa. Koistinen ohjataan ulos varmuuden vuoksi rahalaitoksen sivuovesta.
Kuukausi sitten ajattelin huvikseni kysyä pankista kuinka paljon irtoaisi. Parta ajamatta, vähän liiankin rennolla asenteella istun konttorissa, jonka asiakas olen ollut vuodesta 1977. Virkailija, ikäiseni nuori nainen laskeskelee minkälainen summa voisi tulla kyseeseen. Haluan tietää maksimin, kuinka paljon alipalkatun media-alan yrittäjän käy kolmen vuosikymmenen pankkisuhteen päätteeksi. Kaverit kun ottavat Helsingissä tähtitieteellisiä lainoja.
Kestää hetken, kysellään armeijat ja työsuhteet. Pian koneen ääreen hilautuu vähän vanhempi rouvashenkilö viereisestä looshista. Katse arvioi asiakasta ja tietokoneen ruutua. Koistisen tavoin minulla ei kuitenkaan ole välttävää ylioppilastodistusta mukana.
Viimein ehkä hieman liian nuorekkaasti asiaan suhtautunut virkailija sanoo, ettei onnistu. Ilman takaajia pitäisi olla kohtalainen pinkka 500 euron seteleitä. Provosoin jutuillani tilannetta. En tiedä vielä, että saan seuraavalla viikolla kahdelta kilpailijalta tarjouksen vanhasta miljoonasta ilman takaajia. Millään laskutavalla emme pääse oikein mihinkään tulokseen.
Kiitän virkailijaa ajasta ja sanon lähteväni harjoittelemaan säästämistä. Sitten lipsahtaa. Ovelle nimittäin kuuluu vielä huikkaus,
- Ainahan voit kokeilla lottoa.
Tästä tuli nyt poliisiasia
Erään täkäläisen perheen naapuritaloon muutti vuodenvaihteessa uudet asukkaat. Sen kummemmin heidän kanssaan ei oltu seurusteltu, kun on metsääkin välissä. Muutamia kertoja tiellä törmäillessä oltiin kuitenkin tervehditty.
Maaliskuussa uudet naapurit olivat kiikuttaneet postilaatikkoon viestilappusen: "Hyvä naapuri, voisitko lakata pitämästä hevosiasi siinä tien vieressä olevassa aitauksessa, kun lapset kulkevat siitä ohi kouluun. Hyvin usein toinen hevosista esittelee 'elintään' kaikkien nähden. Ei ole lapsista mukava nähdä tuommoista koulumatkalla, ties miten vahingollisesti vaikuttaa pienimpien mieleen. Terveisin naapurisi."
Ensimmäisenä mieleen tuli, että koko juttu on pilaa. Ja kuinkas sitten suu pannaan, kun lehmätkin pitää laittaa tisseineen tienvarteen. Vai pitäisikö namusetäruunalle pitää puhuttelu, ettei sitä vehjettä esitellä enää ohikulkijoille. Vai kalukukkaroko sille pitäisi ommella? Perheen emäntä kuitenkin päätti mennä tapaamaan uusia naapureita, mutta matkalla pokka petti pahemman kerran. Että tässä sitä ollaan menossa naapuriin keskustelemaan hevosen munasta. Asiaa piti lykätä tuonnemmaksi.
Iltalenkillä naapurin emäntä sitten tuli vastaan ja töksäytti, että olikos lappunen tullut perille. Kyllä oli. Kun aiheesta ei meinannut saada aikaan asiallista keskustelua, naapuri hermostui. Lapsetkin ovat esittäneet kiusallisia kysymyksiä. Hänen on ollut pakko valehdella, että kyseessä on umpisuoli. He ovat muuttaneet sentään maalle ja kuvittelivat, että täällä on lapsien hyvä varttua ilman kaupungin haihatuksia. Ja asiasta ilmoitetaan poliisille kuvien kera. Piste.
Kaamea uhkaus toteutuikin ja mustamaija ajoi seuraavana päivä pihaan. Vähän huvittuneena perheen emäntä pohti, josko ruuna nyt viedään käsiraudoissa kamarille. Poliisit olivat tulleet siinä uskossa, että mieshenkilö olisi esitellyt kalleuksiaan tienlaidassa.
Väärinkäsityksen selvittyä toisen virkavallan edustajan pokka petti kirjelappusta lukiessa. Toinen sai pidettyä naamansa peruslukemilla. Kaksikko kävi vielä tovin keskustelemassa naapurissa ja palasi ilmoittamaan, että kaikki on kunnossa. Toivottelivat hyvät jatkot ja lähtivät.
Filosofi Saastamoinen
Muuan Saastamoinen antoi minulle elämänohjeen, kun jotain tyhjänpäiväistä taas valittelin.
"Jos ostat, myyt, vaihat, vuokraat, lainaat tai annat lainaksi mitä tahansa missä tahansa koska tahansa - homma tulee menemään päin persettä. Edellyttäen siis, että suoritat toiminnon siten, että siihen liittyy toinen ihmisolio."
Herätkää! Ennen kuin teidät aivopestään!
Uusi Herätkää! -lehti tuli kirjaimellisesti kotiin kannettuna. Kiitin ovenraosta ja valehtelin olevani kiireinen. Luen kyllä minkä tahansa lehden, jos joku näkee noin paljon vaivaa. Sisällöstä tai Jeesuksesta en jaksa enää kiistellä, mutta Herätkää! -artikkelit ovat mielenkiintoinen ja aina, ah niin kiero maailma. Ehdottaisinkin lehden nimeksi Herätkää! Ennen kuin teidät aivopestään!
Lähestulkoon legendaarisia ovat lehden "huippututkijat" ja jutut ilman lähdeviitteen tapaisiakaan. Tällä kertaa Herätkää! -lehden ykkösjuttu on ampiainen ja sen silmä.
"Tutkijat yrittävät keksiä keinoja jäljitellä verkkosilmää, jotta voitaisiin valmistaa erittäin nopeita liiketunnistimia ja äärimmäisen ohuita kameroita, joissa on erittäin monta eri suuntiin osoittavaa linssiä."
Juttu loppuu boldattuun kysymykseen: Mitä mieltä olet? Sen perään udellaan onko hyönteisten hämmästyttävä moniosainen silmä sattuman seurausta vai suunnittelun tulos. Mutta mietenkäs se nyt menisi, jos ihmisellä olisi yhtä monta luontaista vihollista kuin vaikka kärpäsellä.
Lukijoiden kirjeitä -palstan laittaisin myös lainausmerkkeihin. Varsinkin nimimerkki B.R. Yhdysvalloista haiskahtaa. Hän oli ollut kanssakäymisessä ihmisten kanssa verkkoyhteisössä, jopa tavannutkin jonkun. Tästä synnistä hän sai tietenkin tunnontuskia. "Unettomat yöt ja mieleen nousevat muistikuvat tekevät jokaisesta päivästä vaikean, mutta olen asennoitunut lujasti Saatanaa vastaan."
Herätkää! -lehteä julkaistaan koko perheen valistukseksi. Se selostaa uutisia, uskontoa ja "tiedettä". Minusta Herätkää! etsii heikointa lenkkiä ja sitten pumppaa sisäkumin niin täyteen armoa, että se on repeämäisillään. Tiedättehän, ensin renkaaseen tulee pullistuma. Sitten se ei enää ole kuin ajan kysymys. Tällaisten ihmisten soisi täyttävän ihan toisenlaisilla asioilla.
Koulumatkoilla 1980-luvun lopussa minullekin tyrkättiin toisinaan tämä samainen lehti suoraan käteen. Tilanne tuntui ala-asteikäisestä aina hämmentävältä, eikä Herätkää! vieläkään ole lapsille sopivaa luettavaa. Ainoa ajatuksia herättävä lause lehdessä on lainaus Jeesukselta: "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu." Eli miten mahtaa sen sydämen kanssa olla?
Hei sinä koiraasi kattotasanteella ulkoiluttanut tyttö!
”Hei sinä koiraasi kattotasanteella ulkoiluttanut tyttö! Oletkohan lukutaitoinen? Tasanteelle johtavissa ovissa taitaa lukea, että lemmikkien ulkoiluttaminen on kielletty! Olepa ystävällinen ja käy siivoamassa pois koirasi jätökset välittömästi! Ja ihan pikku vinkiksi, ei kannattaisi hankkia koiraa, jos ei viitsi viedä sitä lenkille, eläinrääkkäykseksikin tuota voisi kutsua.”
Mikään maailmassa ei ole kiinnostavampaa kuin lueskella naapurien toisilleen kirjoittamia pieniä lappusia. Tämä ilmeisen närkästynyt naapuri oli teipannut teesinsä alaoven lasiin. Otetaanpa uusiksi eli luetaan rivien välistä.
”Hei sinä koiraasi ulkotasanteella ulkoiluttanut tyttö. Minä olen se ikkunasta toimiasi kyttäillyt naapuri, jolla ei ole pokkaa tulla sinulle sanomaan, että rikoit talon järjestyssääntöjä. Silti minulla on aikaa printtailla kotona tällainen lappu ja käydä liimaamassa se läpinäkyvällä teipillä ulko-oveen, että sinulle tulisi varmasti syyllinen olo. Minulla on paha olla ja olen tilastollisesti yksi viidestä suomalaisesta, jonka pää ei kestä tätä julmaa todellisuutta."
"Tietenkin olen kiinnostunut muiden asioista ja melkeinpä päätoimeni on katsella, kenen koira piipahtaa paskalla kattotasanteella. Koska en ole koskaan ollut muiden mielestä järin sympaattinen ihminen, haluan näin hieman vanhemman asujan ominaisuudessa käyttää tässä yhteydessä sanaa ”olepa ystävällinen”. Se on minun mielestäni tarpeeksi vittumainen ja kuitenkin aika lailla tehokas tapa ilmaista, että parempi olisi mennä siivoamaan jälkensä tai alkaa tapahtua kauheita. Oikeastaan voisin käydä itsekin sen kakkapökäleen sujauttamassa pussiin, koska minullahan ei ole muuta kuin aikaa."
20 pussia Samariinia
Uudesta kämpästä löytyi 20 pussia Samariinia. Niissä luki, ettei saman päivän aikana kolmea enempää. Darraan toimivat, suurempinakin annoksina. Tulee sellainen fiilis, että vichyä ilmaiseksi. En ole oikein varma mitä närästys tarkoittaa, mutta eihän Samarin mikään oikea lääke vissiin ole. Sama valmistaja kun Sultanin kondomeilla.
Joo.
Kaikessa on kyse siitä, että tilanne vaan pitää saada hallintaan. Aurinko paistaa, laskut on jotakuinkin maksettu ja kylmälokerossa pussillinen jäitä. Siinä se alkaa olla. Jos taas ei ole omaa kultaa, kannattaa Pekka Sauria mukaellen hankkia uusi harrastus.
Sosiaalitoimiston ovelta ei ole kuin pari korttelia Stockmannin juustotiskille. Naakan perspektiivistä ne ovat melkein sama asia. Toimeentulotuella saa 17 kiloa Appenzeller-juustoa.
Täydellinen suomalainen blogikuvaus
"Anorektinen villasukkaa kutova miesprostituoitua eilen duunannut itsemurha-ajatuksiin taipuvainen lottovoittaja pohtii pitäisikö jo erota vai vaihtaa sukupuolta."
Täällä Aarne Tanninen, Washington
Istuin eilen kahvilla Säästöpankin rannassa Aarne Tannisen kanssa. Kiistelimme siitä onko hän legenda vai ei. Minun mielestä hän on, omasta mielestään hän on koko ajan vähenevän kansanosan tuntema "suuruus". Muistutin, että edelleen suurin osa suomalaisista muistaa miehemme Washingtonista. Aarne on nykyisin 67-vuotias ja hyvässä kunnossa.
Hän kertoi hauskan tarinan.
Ainolan pihaan saapuu muuan Uuden Suomen kesätoimittaja Tanninen ja hänen valokuvaajansa. On vuoden 1955 kesäkuu. Tarkoitus on ottaa valokuva vierailulle saapuvasta huomattavasta orkesterinjohtajasta, jonka nimi on painunut jo unholaan.
Samassa Aino Sibelius avaa oven ja päästää Tannisen ja kuvaajan sisään. Kumarrus ja päivää. Sitten Tanninen menee lukkoon. Hän ei saa sanaa suustaan. Jean Sibeliuskaan ei puhu mitään. Istuu vain ja hymyilee.
Kuvaaja ottaa kuvat ripeästi kivipaatena istuvasta säveltäjästä. Tanninen yrittää, mutta ei saa yksinkertaisesti sanaa suustaan. Suuri suomalainen odottaa kysymyksiä. Niitähän toimittajat yleensä esittävät. Kuinka voitte? Joko saamme kuulla uuden sinfonian? Mutta ei. Täydellinen kipsi. Ennen kuin kiusallinen tilanne pahenee sietämättömäksi, Aino Sibelius ohjaa Tannisen ja kuvaajan ulko-ovelle.
"Kyllä me 'näkemiin' saatiin sanottua, mutta ei puristettu kättä, ei myöskään tervehditty kädestä. Minä luulen, että kyllä suuri suomalainen osasi ottaa koko tilanteen huumorilla."
Sitä ei saa, mitä ei tilaa
Ovellani seisoo vuokraisäntä, hänen aikuinen tyttärensä ja kiiltäväpäinen 164 senttimetriä pitkä mies. Olen irtisanonut kämpän ennen vuoden sopimuksen umpeutumista. Takuuvuokraa ei haluta maksaa takaisin. Taloyhtiö on todennut vessan lattian vesieristysnormien vastaiseksi ja muovimaton alle on valunut vuosien ajan vettä. Lattiaa ole pyynnöistäni huolimatta korjattu. Vuokra on kyllä kelvannut, täysmääräisenä koko puolen vuoden ajan. Nyt mittani on tullut täyteen.
Tulos:
Aikuinen tytär konttaa makuuhuoneessa ja osoittaa naarmuja, joita itse osoittelin vuokraisännälle vuosi sitten. Ettei tule sanomista. Edellisellä asukkaalla kun oli saksanpaimenkoira. Aikuinen tytär aukoo peilikaapin ovia. Vuokraisäntä rynkyttää vessassa pesukonettani ja sanoo, ettei sen poistoletku millään riitä ammeeseen. Sanon, että työnnän koneen pestessä keskelle lattiaa, ja että siinä on renkaat alla.
"Eihän tällaista konetta kukaan jaksa liikuttaa."
Otan koneen syliini ja nostan sitä puolimetriä ammetta kohti. Tunnelma on jo täysin absurdi. Siis mitä ihmettä kodissani tapahtuu? Keitä nämä ihmiset ovat? Lasken pesukoneen alas ja korotan ääntäni.
"RIITTÄÄKÖ?"
164 senttimetriä pitkä mies lehahtaa punaiseksi ja alkaa mumista, että jos tämä menee tällaiseksi, on parempi jatkaa keskustelua muilla foorumeilla. Myöhemmin hän ilmoittaa ylimielisesti puhelimessa, että aikuisen tyttären ja vuokraisännän käytös ei ollut kohtuutonta, vaan "Sitä saa, mitä tilaa" -tyyppistä. Ja että hän katkaisee puhelun, mikäli ei saa suunvuoroa.
Vai olisikohan mitenkään mahdollista, että normaalin ihmisen käytöskoodisto menee pois päältä, kun kotona alkaa tämän kaltainen sirkus. Silloin tilaus menee kertalaakista perille. En saa vastausta miksei lattiaa ole lukuisista pyynnöistä huolimatta korjattu. Vuokraisäntä välttelee katsetta. Hän ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, että vuokralainen saattaa vaatia ihan perusasioita maksamaansa rahasummaa vastaan. Mies kiertää asuntoa mahdollisia virheitä etsien. Hän on ehdottanut, että liimaan kosteusvaurion kärsineen lattian itse. Ensin minun tulisi pestä se painepesurilla.
"Hei, kyyl-lähän mies nyt tuollaisen korjaa."
Esittelen hänelle valokuvaa, jossa vessan muovimaton alla on pintahometta. Kutsuin hänet itse katsomaan tätä puolta vuotta aikaisemmin.
"Missäs se teidän kissa on? Sanos nyt."
Miesparka on saanut päähänsä, että minulla olisi kissa, koska hän sattui näkemään aamiaismurokuppini olohuoneen lattialla.
Siinä oli lusikka ja neljä Corn Flakesia.
Aikamoinen kissa.
Savusilakoita Aston Martinissa
Rakas päiväkirja, tänään Senaatintorilla edelläni käveli tyttö, joka tuoksui tutulta. Itse asiassa samalta kuin vanhan pölynimurini ilmanpoistoaukossa ollut ruusupatruuna. Imuri levitti uutena ympäristöönsä esanssiruusun hajua ja oli todella raskas verrattuna siihen nykyiseen. Vuosien myötä ruusun tuoksu laimeni, koska patruuna olisi ilmeisesti pitänyt vaihtaa.
Eräällä ystävälläni on muuten imuri, jonka muotoilusta tulee mieleen Aston Martin. Värikin on sellainen brittiläiselle urheiluautolle sovelias, maltillisen sähkönsininen. Rakas päiväkirja, halusin kirjoittaa tänään vetoomuksen johonkin lehteen Pekka Saurin Yölinjan palauttamiseksi Radio Suomen ohjelmistoon roiman palkankorotuksen kanssa. Tietysti ennen vetoomusta ja nimilistaa pitäisi ottaa selvää, heittikö Pekka itse hanskat tiskiin vai söikö radiouudistus maailmasta inhimillisen hädän?
Napakympin lopettaminen oli Yölinjan tuhon ohessa yhtä iso synti tai ylipäänsä se, ettei Kari Salmelainen ole enää kelvokas ruutuun. Tämä on mitättömän ja pienen nyrkin heilutus.
Mutta parahin päiväkirjani, illalla roskapussia viedessä ensimmäisessä kerroksessa polteltiin taatusti pilveä, ellen nyt erehtynyt jonkun hyvin erikoisen tuoksuisesta suitsukkeesta. Kun palasin takaisin rappukäytävään olin täysin varma minkälaisesta tupakasta tuo makea tuoksu lähtee. Katselin parhaanakin huumepoliisina minkä oven takaa haju tulee. Ja juuri kun olin painumassa hissiin, alkoi läheisestä huoneistosta kuulua viheltelyä. Pidin hissin ovea auki ja hyvin iloinen sävelmä jatkui vielä painaessani viidenteen.
Ja hississä ei ollut kuin roskapussiin sullomieni savuahvenien vieno käry. Kyllä se hissin hajuista menee ihan selkeästi kärkikymmenikköön.
Mihin kaikki pahat ihmiset joutuu, kun ne on kuollu?
Viimeisenä käteen osuu pieni musta lappu, jonka kantta koristaa teksti: Tämä oli elämäsi. Vihkosen ensimmäisellä varsinaisella sivulla mies nautiskelee grogilasillistaan omakotitalon edessä. Piha on kaunis ja autotallin edessä kiiltävä urheiluauto, Corvette. Taitaa olla piippukin suussa. Seuraavassa kuvassa viikatemies hyökkää miehen kimppuun ja seuraavalla sivulla pidettään jo hautajaisia. Melko groteskissa läpileikkauskuvassa näytetään kuinka ruumis makaa haudassa ja kummulla suree omaisia.
Viimein enkelihahmot vievät miehen tuomiolle. Hänelle näytetään koko elämä elokuvana. Taivaassa tulkitaan, että "vetävän näköisen kimulin" katsominen ja "kundeille kerrotun ruokottoman jutun" kertominen ovat olleet syntiä. Myös jääkiekon MM-kisojen miettiminen kirkossa oli syntiä. Viimein elämänkirjasta ei löydy miehen nimeä ja lopussa mainittaan jotain helvetin tulijärvestä, jonne miestä sitten järkyttyneenä alettaan viedä.
Ei mainoksia -lappusen puuttuminen postilaatikosta tekee elämästä tämän verran antoisampaa.
Take away
Toisinaan. Tai juuri tällaisina päivinä. Juhlamokka-take-away-kahvimukin muovikanteen on liimautunut valkoinen purukumi. Nuija-Tuija oli ollut kuulemma ylimielisenä Ässä-pubissa. "Siis ajatelkaa nyt. Mä olen siis tosiaanki viettämässä iltaa lähiöräkälässä. Siis kuvitelkaa."
Nuija-Tuija asuu siinä samassa lähiössä viinan takia potkut saaneen miehensä kanssa.
Jos toimiston seinät osaisivat puhua. Ne valittaisivat loisteputkien sirinästä saamaansa päänsärkyä. Nämä seinät ovat aina täällä. Minä sentään olen joskus muualla.
Tämä hetki on nyt
Miten tätä nyt alkaisi selittää. Haluaisin oppia kirjoittamaan hetkestä. Silloin kun maailman saa hetkiseksi pysäytettyä. Tai itse pysähtyy ja kaikki ympärillä jatkaa liikettään Oikeastaan siihen ei tarvita kuin hetken huomio. Yleensä sitä tahtoo arjessa olla jossain muualla, jonkinlainen autopilot-päällä. Kun viimein saa ajan pysäytettyä, kaikki selkeytyy. Alkaa kummastella missä putkessa sitä on taas viime viikot mennyt. Ajatus on kirkasta, on kokonaan itsensä kanssa. Silloin vuodet eivät vieri.
Tässä "käsiposkella maailmassa" voi ihmetellä minne kaikki ovat menossa. Maailmasta tulee elokuvamainen. Missään ei ole lopulta järkeä, varsinkaan siinä toisessa maailmassa, jossa huokaillaan ja eletään automaattiohjauksella. Kadulla tällaisen putki-ihmisen tunnistaa. Ihan kuin he olisivat jotenkin pois päältä. Sitten taas ihan pienenkin lapsen silmistä huomaa, millä tavalla hän on läsnä.
Tätä pysähtynyttä hetkeä yritetään kuvailla sinisillä hetkillä ja jotenkin tyhjän oloisilla sanonnoilla. Carpe diem tuntuu niin laimelta. Jos tarttuu hetkeen, siitä lipeää hetken päästä taatusti irti. Hetkessä elämisessä ei voi olla mitään kiinni pitämistä, saati tarttumista. Siinä vain nimenomaan ollaan tai leijutaan tai miten hyvänsä.
Carpe diem on muuten latinaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "poimi päivä", mutta käännetään yleensä tuohon arveluttavaan muotoon "tartu hetkeen". Sananparsi on peräisin Horatiukselta (ensimmäinen oodikirja, oodi 11), joka kehottaa Leuconoë-nimistä naista käyttämään hyväkseen jokaisen käsillä olevan hetken ja varoittaa häntä luottamasta liiaksi tulevaisuuteen.
Kuulostaako tämä kaikki jotenkin falskilta, vieraalta tai liian subjektiiviselta? Hanki Elviksen levy Aloha from Hawaii via satellite. Sitten vaan silmät kiinni ja tämä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Se ehti pyörähtää läpi tämän tekstin syntyessä. Voikaa hyvin.
Tykkään Soinnusta
Naapurin Sointu-mummo tuli aamulla rollaattorilla vastaan. Valitteli, että on pirun väsynyt. Oli katsonut aamuun asti snookeria. Soinnulla on tapana juoda konjakkipullo aina kerralla. Sen jälkeen kuulemma laulattaa. Hän sanoi kerran, että kyllä niitä kavereita on hänelläkiin riittänyt. Vaikka vanhaksipiiaksi on jääty.
"On se hame heilunut minunkin vaatepuulla vielä aamulla töihin lähtiessä..."
Valentinoksi synnytään
Hamilton Millard on joko mielikuvitushahmo tai sitten ihan oikeasti elänyt toimittaja. Hänen häkellyttävä reportaasinsa vuoden 1964 Kuvapostin numerossa 34 oli kerrassaan antoisa lukuelämys. Hamilton oli tavannut Yrjön joitakin aikoja aiemmin. Hän kuvailee uutta tuttavaansa mieheksi, joka osaa elämisen taidon.
"Olen yrittänyt muokata elämääni samankaltaiseksi kuin hänen, mutta turhaan. En koskaan onnistunut pärjäämään yhtä hyvin kuin ihanteeni."
Hamilton tilittää kuinka hän on yrittänyt huoneessaan matkia Yrjön ilmeitä, tunteellista ääntä ja tapoja. Mikään ei kuitenkaan ole auttanut.
"Tytöt eivät yksinkertaisesti huomaa minua, kuten he huomaavat Yrjön."
Edellistä viimeisenä keinona Hamilton nauhoittaa salaa Yrjön sananparsia pienellä magnetofonilla.
"Vaan mitä tapahtui? Yhä sain istua illat yksin. Yhä sain mennä yksin elokuviin ja yhä ne häikäisevät tipuset, jotka ympäröivät Yrjön ravintoiloissa, välttivät minua."
Viimein herra Millard alkaa varjostaa ystäväänsä. Hän istuu likaisessa Volkswagenissaan laatikkokameran kanssa ja tallentaa Yrjön yhden päivän aikana tapaamat kymmenet naiset. Suuri naistenmies iskee puistonpenkiltä hunajapupun, joka istuu käsi kädessä kihlattunsa kanssa. Yrjö soutelee, piirtää hiekkarannalla tuntemattoman naisen muotokuvan salaa ja pyytää tätä sen perään treffeille. Kuvia seuraavana päivänä vedostaessa Millard pohtii, ettei tulevaisuus tyttömaailmassa ole ehkä häntä varten. Neroksi kun tulee vain syntyä, muita mahdollisuuksia ei ole.
Millard kokee kuitenkin itsensä onnekkaammaksi. Hänhän saa lukea illat kotonaan dekkareita.
"Minä saatan nousta aamulla ylös ihailemaan heräävää luontoa. Yrjö-raukka on taasen aamulla kurjaakin kurjempi ja väsynyt, mutta jo aamuvarhaisella saattavat hunajaääniset tytöt soitella hänelle. Ehkä hänen elämänsä on sittenkin jonkin arvoista."
Pelastakaa koirien omistajat ry.
Olen nähnyt keski-ikäisen naisen työhuoneen, jonka seinillä on kymppikuvia vain koirista. Olen törmännyt sänkyostoksilla termiin ”heated bed for small dogs”. Olen kuullut koirien kylpytakeista. Eläimistä puhutaan kuopuksena tai esikoisena. Olen nähnyt idyllisen lähiökaupan muuttuvan eläinkaupaksi. Olen lukenut koirien ruumiinavauksista. Olen nähnyt koiran nukkuvan peiton alla omistajansa kainalossa. Olen kuullut omistajien suusta tuhat kertaa sanan ”HYI!”.
Ystäväni isoveljen koira raahasi olohuoneen lattialle pehmoleluhirven ja alkoi osoittaa sille rakkautta isoäidin silmien edessä. Olen nähnyt monia ihmisiä pitämässä monologia eläimelle tien poskessa. Olen nähnyt koiran turvavöissä. Olen nähnyt koiran samana päivänä ruokakaupassa, postissa ja ostoskeskuksessa. Olen lukenut koirien ambulanssista ja Pelastetaan koirat -yhdistyksestä. Enkä tiedä kumpi ajatuksena kuvottaa enemmän.
Olen nähnyt purulelun, jolla on Gorbatshovin pää.
Olen nähnyt koiran lastenvaunuissa ja reppuselässä.
Olen lukenut lehdistä koirien syntymäpäiväonnitteluja.
Tiedän, että koirille otetaan Suomessakin vakuutuksia.
Olen huomannut, että koirat ovat nykyisin valkoisia ja suunnilleen lamppuharjan kokoisia. Tiedän, että sanomalehtien palautelaatikossa lukee usein: lisää eläinjuttuja.
Olen kuullut kuinka tosissaan agility-tapahtumissa voidaan pahimmillaan olla. Olen nähnyt Hepokullassa liukumäkeä laskevan saksanpaimenkoiran ja pitänyt ihan vilpittömästi vinttikoirasta ja eräästä cockerspanielista. Silti en tule koskaan ymmärtämään koko totuutta. Miksi koko kulttuuri on yhtäkkiä räjähtänyt käsiin?
Miten ydinkeskustassa yksiössä päivät hikoava lamppuharja miettii elämästään, kun se sen uloste kerätään rotvallin reunasta. Mille se luulee ärhentelevänsä, kun se nipin napin enää saa henkeä hihnan kiristyessä – ja jostain kuuluu taas sen luonnon vastaisesti ”hyi!”.
Rippituolissa
Olen jonottanut Riki Sorsan kanssa nakkikioskijonossa.
Olen ajanut Martti Ahtisaaren poliisisaattuessa.
Martti Suosalo on sanonut minulle olevansa tyhjätasku, vaikka hänen tulonsa näkyivät olevan yli 140 000 euroa.
Olen keskustellut Matti Nykäsen kanssa, kun tämän kaulaan on ripustettu kaikki olympiamitalit.
Olen juonut kahvit Elviksen entisen henkivartijan kanssa, joka oli samassa Hiltonin hotellihuoneessa Presleyn ampuessa televisioita.
Minulla on Hannu Karpon puhelinnumero.
Olen keskustellut 3-vuotiaan tytön kanssa, miksei kotitalomme hississä ei ole numeroita kuin 11 saakka.
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
All work and no play makes Jack a dull boy
Size matters to your girl!
Danie Brandy lähestyy tervehtimällä Good day sir! Hän haluaa täyttää elämäni ilon väreillä ja 100 prosentin asiakastyytyväisyydellä. Danie lupaa parantaa mieskuntoni ja mielialani. Liikakilot lähtevät saman tien. Kaikki lääketieteelliset toimenpiteet samasta osoitteesta.
Pat Pitman haluaa nostaa itsetuntoani väärennetyillä luxus-kelloilla. Niin halvalla, ettei minulla ole varaa kieltäytyä.
Sujathta Kallas pitäytyy yhdessä ytimekkäässä lauseessa: Size matters to your girl! Linkkiä pitäisi seurata kohti onnea.
Blanche Swartz kyselee onko luottotietoni kunnossa. Käteistä olisi luvassa heti tarkoitukseen mihin hyvänsä. Turboboost liiketoimille, eikä kyse ole tällä kertaa mistään kepulikonsteista.
Rickey Santosilla edustaa G&S Minerals yhtiötä. Osinkoja jaellaan ja osakkeen arvo noussee muutamassa vuodessa 1000 prosenttia. Santosin osoitteen domain on parlament-of-bangladesh.
Lydia O. Mata suosittelee peniksenpidennysleikkausta. Hän kertoo olevansa lääkäri. Muutamassa viikossa pituutta ja kovuutta on luvassa. Tämä olisi nyt SE työkalu, josta olen aina haaveillut. Takuutyönä tietenkin.
Alnawaz Pakkala kyselee jo otsikossa haluanko antaa tytöillä sitä mitä he haluavat, eli sen pitkän ja kovan instrumenttini. Pakkala halua tietää myös halukkuuteni tehdä kotiseksivideota ja näyttää maailmalle "your new big schlong".
Kwong Taller toteaa vain, että tosimiehillä on tosimiehen vehje ja satunko itse omistamaan juuri sellaisen.
Barb Krivickasin mielestä se on taas aivan hävyttömän pieni ja hänen linkistään voi selvittää mihin mittoihin nysällä olisi mahdollista päästä.
Gale Stewart lähestyy aihetta hieman eri näkökulmasta. Hän lupaa yli neljän tunnin erektion vahingoittamatta itse työkalua. Koko lysti 60 dollarilla.
Kristin Goldsten kehottaa minua kostamaan vanhalle tyttöystävälleni. Ja paras kosto on juuri se instrumentin suurentaminen.
Jesse Bobbie tervehtii Hello! Mikäli seksuaalinen intoni on laantunut, koko homma on hoidossa yhdellä sinisellä pillerillä.
Jonas Sampson pystyy järjestämään lääkkettä kuin lääkettä.
Mfgfhg Weavilin mielestä leikkauksista ei ole todistettavasti hyötyä. Hänellä on takuuvarma, turvallinen ja tehokas vaihtoehto. Sitä ei kuitenkaan voi näin sähköpostissa kertoa.
Mikael Jungner ja isoisä
Luulin olevani suhteellisen nokkela keksimään hakusanoja, kun autoa ostaessa käytin terniä "perikunta myy". Vuosia sitten hauskuutin kavereitani hakusanoilla "armeijakuvani", "ylioppilaskuvani", "olen insinööri" tai "tässä hieman tietoa minusta". Viime viikolla muuan webmaster näytti omaa hakusanakokoelmaansa. Antauduin heti.
avaruuskänni
pakarat
lepakkopuku
rektaalivoide
vehkeet
samuraimies
Edu Kettunen ajaa
Anna Erikssonin harrastukset
Onko Marita oikea Jukalle
Pave Maijasen suklaakakku
Salattujen elämien Annikan puhelinnumero
kelluva traktori
antti tuisku molopää
stringit miehet ongelma
eroottinen batman
anaali kirvelee
talossa on saatana
rakensivat porno koneen
pyykinpesukone toimintaperiaate
vesihiisi
tuomiopäivän neljä hevosmiestä
paul hakkasi puukotti ja kuristi
jääkarhut ovat vasenkätisiä
elviksen sanonnat
big brother haluaisin tietää tekniikasta
1 dl uraani panos
en halua lukea raamattua kastajaisissa
puumajan rakentaminen
ostin vahingossa pannukahvia
jyrki katainen hidastettuna
sano mua rehtoriksi
mafian raha koodi
vaimo pois ja v****a tekis mieli
nimenommaan sano nimismies
tv mainos isot tissit
kahvinkeitin kahden kupin
anita hirvonen alaston
sählypallo ominaisuudet
kuumemittarin toiminta-ajatus
mikä on horo?
arin kanssa kalassa
minä humalassa
viru valge -lähdevesi
batman trikoot
onnellinen juppi
naiset haluavat hellyyttä ja ryhmäseksiä
tasapaksu olo
pudota saippuaa suihkussa
brittisarja turkkilainen
mikael jungner ja isoisä
Käy ostaa mulle röökii
Seisoskelin Runosmäessä erään kerrostalon edustalla viime sunnuntaina. Eikä tarvinnut montaa minuuttia seistä, kun viereen valui kaksi pikkupoikaa polkupyörillään. Aloimme rakentavan keskustelun, jonka suupaltimpi pojista aloitti.
– Hei, heitä 20 senttiä.
– Emmä nyt, tarttee kaikki rahat tohon grillille.
– Käy ostaa mulle röökii.
– Sulle? Paljon sulla on ikää?
– Kuustoista.
– Just joo. No mitäs röökiä sä vedät?
– Äl-ämmää.
– Vedätsä keuhkoon kanssa?
– Joo.
– Tekeeks hyvää?
Viimeiseen kysymykseeni pikkupoika puisteli päätään. Nauratti, vähän molempia. Poika näytti mustaa tarrakiinnitteistä lompakkoaan. Siinä olisi ollut juuri ja juuri eurot yhteen tupakka-askiin. Viimein hiljaisempi pojista alkoi hermostua ja hoputtaa. Nuorten herrojen väsytystekniikka ei oikein toiminut. Aina kuulemma on joku hakenut. Sanoin, että passaa tulla tarjoamaan tupakat, jos se joku taas hakee.
– Ei me sua uskota, kuitenkin ottaisit ne meiltä pois.
Se on taas se aika
SE ON TAAS se aika, jolloin reissaavat rakentajat ja naisporukat sikailevat Lapin yössä. Pitäkää puolisoistanne huoli.
Nimim. Sivusta seuraava
(Lapin Kansan tekstaripalstalta)
Vastaus perimmäiseen kysymykseen
Ajattelin kääntyä skientologiksi. Katselin South Parkia, jossa kerrottiin lahkon pahimmasta vihollisesta Xenusta. Luulin, että juoni oli nerokkaiden käsikirjoittajien sekopäinen trippi, mutta tarina olikin totta.
Sen mukaan 75 miljoonaa vuotta sitten galaktinen konfederaatio koostui 26 tähdestä ja 76 planeetasta. Maa, silloiselta nimeltään Teegeeack, kuului liittoon. Liiton hallitsija oli nimeltään Xenu. Planeetoilla oli keskimäärin 178 miljardia asukasta ja ne olivat vakavasti ylikansoitettuja. Galaktisen konfederaation kehitys oli meidän tasollamme. Ihmiset kävelivät nykyisenkaltaisissa vaatteissa ja käyttivät autoja ja veneitä, jotka näyttivät samoilta kuin 1960-luvulla.
Xenu haluttiin syöstä vallasta. Hän keksi kuitenkin juonen liikaväestön eliminoimiseksi. Kapinallisten avulla hän kukisti kansan ja niin sanotut uskolliset upseerit. Psykiatrien avulla Xenu keräsi miljardeja ihmisiä väittäen, että heidät kutsuttiin verotarkastuksiin. Ihmiset halvaannutettiin alkoholilla ja glykolilla. Tämän jälkeen kaapatut kuljetettiin tuhottavaksi Teegeeackiin (Maahan) avaruuslentokoneilla, jotka näyttivät täsmälleen Douglas DC-8 -matkustajalentokoneilta, joista puuttuivat potkurit.
Maassa matkalaiset kasattiin tulivuorten ympärille. Kraattereihin laskettiin vetypommeja, jotka räjäytettiin samanaikaisesti. Lähes kaikki ihmiset menehtyivät. Uhrien sielut, joita sanotaan thetalaisiksi, lensivät räjähdyksessä ilmaan. Xenun joukot keräsivät sielut ja veivät ne eräänlaiseen elokuvateatteriin. Siellä heidät pakotettiin katsomaan 36 päivän ajan kolmiulotteista superkolossaalista elokuvaa. Thetalaisiin istutettiin paljon virheellistä tietoa, joka koski mm. jumalaa ja paholaista. Kuvat myös veivät thetalaisten identiteetin ja he kasaantuivat eloonjääneiden ympärille. Sieluparat ovat yhä kiinni ihmisissä, ja skientologit pyrkivät poistamaan nämä asianmukaisin rituaalein.
Lopulta uskolliset upseerit syöksivät Xenun vallasta ja lukitsivat hänet ikuisella akulla varustettuun voimakenttään erääseen vuoreen. Vuoren sijaintiplaneetta on epävarma. Teegeeack hylättiin, ja siitä tuli vankilaplaneetta, mitä se on yhä edelleen.
Skientologian perustaja L. Ron Hubbard selitti tarinan teoksessaan Operating Thetan taso III vuonna 1967. Hän varoitti, että tiedot on laskelmoitu tappamaan ne, jotka sen yrittävät ratkaista.
Että näin.
Radio station with classic greek oldies
"En toisen suudelmasta saa, kuin kaksin verroin lisää ikävää."
Olen aina pitänyt tuosta raadollisesta ja lopullisen tuntuisesta lauseesta. Tänään sitten selvitin sen alkuperän. Tiesin siis, että lause on Agentsin käännöshitistä Yksin oon mä vain. Kreikkalainen Manos Hadjidakis on kappaleen tekijä, mutta selvitettäväksi vielä jää onko Kari Tuomisaari (syntynyt 1934) kääntänyt vai luonut itse nuo sanat.
Voiko mitään noin musertavaa olla olemassa?
Mammuttimarketin esimies sooloilee
Viisikymppinen pariskunta mitä ilmeisimmin jostain maakunnnan syvyydestä ilmestyy kassalle. Mies edellä, nainen jäljessä. Kumpikin laskee ostoksensa liukuhihnalle ilman välikapulaa. Kassaneiti kysyy mieheltä maksaako hän kaikki. Mies vastaa välittömästi: "Kyllä, otan maksun vaimolta sitten illalla luonnossa." Nainen punastuu ja läpsäisee miestä leikkisästi käsivarteen ja sopertaa jotain käytöstavoista. Kassaneiti naurahtaa: "Hyvähän ne asiat on sanoa niin kuin ne ovat."
Loppusumma on jotain kahdenkympin luokkaa. Mies tokaisee maksaessaan vielä kovaan ääneen: "Harvoin sitä näin halvalla lihaa saa!" Kassaneiti katsoo naista ja lisää: "Ja vielä suomalaista."
Mitäköhän esimies, tässä tapauksessa esinainen, olisi tähän sanonut. Onhan hän kieltänyt käyttämästä sanaa "terve" asiakkaan saapuessa liukuhihnan päähän, koska se on kuulemma niin rahvaanomainen ilmaus. Vain lapsille voi sanoa "terve". Luonnollisesti kassaneiti on lisännyt tätä tuttavallista tervehdystä entisestäänkin.
Esimies on kieltänyt myös kassalla rahan vaihtamisen ostoskärryä varten, jos asiakas on "epäilyttävä" tai ulkomaalainen. Samoin reput ja kassit tulee tarkistaa edellä mainittujen asiakasryhmien saapuessa kassalle. Nämä ohjeet tosin poistettiin seinältä, kun kassaneiti kanteli tavaratalon johtajalle. Mutta eihän lappujen poistaminen firman sisäisiä arvoja mihinkään muuta. Ulkomaalaisen tunnistamiseen moni odotti jo omaa ohjeistustaan.
Missä noita ihmisiä kasvaa?
Love Hurts?
Jostain divarin nurkasta löytyi pölyttynyt avioliitto-opas vuodelta 1942. Heinrich Hansellmanin puoliksi runoteos kuvailee rakkautta, joka ei saa täyttymystään. Eli kihlausta, joka venyy vuosiksi. Vedä henkeä, seuraavat lauseet ovat pitkiä.
”Kihlaus on naimattomana olon väliaste. Sen olemukseen kuuluu, että sen on aikanaan lakattava, jottei se pääse rappeutumaan epäsikiöksi, herpaantumaan veltoksi, hervottomaksi ja jännitteettömäksi kuin vanha pilalle mennyt kuminauha, ei käymään tehottomaksi kuin ainiaan samassa paikassa kieppuva tyhjiltään käyvä koneen ratas, ei nautittavaksi kelpaamattomaksi kuin madonsyömä hedelmä. Vedetkin, jotka jäävät seisomaan paikoilleen, joihin ei tule uutta vettä muualta ja joihin ei ole laskujokea, pilaantuvat nekin, niihin syntyy pinnalle vesihometta, vihreää limaa, ne ummehtuvat, mätänevät ja rupeavat löyhkäämään.”
Muutaman sivun Hansellman vetää henkeä. Puhuu ulkoisista tekijöistä, jotka traagisimmillaan päätyvät Romeon ja Julian tarinaan. Mutta edellinen tulkinta kaipaa vielä lisäystä. Tämä on kirjoitettu silmät leimuten.
”Kummallekin asianosaiselle aiheuttamasta surkeudesta voi olla hyötyä yhteiskunnalle kokonaisuutena katsoen. Tuollaiset kihlakumppanit eivät ainoastaan ole kykenemättömiä solmimaan suunnittelemaansa avioliittoa, vaan ovat myös estyneitä menemään naimisiin millään muillakaan tahoilla. Heistä ei jää jäljelle kuin tyhjiksi palaneet rauniot, jotka rapautuvat ja murenevat niiden rajusäiden ja tuulten tuiverruksessa, joiden nimenä on elämä. Tai sitten asianosaiset ovat kuin kaksi runkoa, joita rakentajat eivät ole saaneet valmiiksi, koska kummallakin ovat varat tai tarpeet loppuneet kesken.”
”Silloin tällöin noissa raunioissa saattaa kyllä lepattaa yksipuolista elämää. Niiden kätköstä, pimeyden ja hämärän suojasta ryömii esiin monenlaistakin saastaista syöpäläistä, madoista käärmeisiin asti, jotka rosvo- ja saalistusretkillään luikerrellessaan ja mataessaan vaarantavat ja vahingoittavat paljon tervettä elämää.”
Brigitte Bardot
Luin eilen muutaman sivun Saarikoskea. Hänellä oli kissa nimeltä Brigitte Bardot. Kaunotar ei kuulemma avannut koipiaan Penalle tämän vieraillessa Pariisissa. Kissa teki sen aina. Mutta Saarikosken arjentäyttöproosaa nerokkaampi ajatus löytyi Aamulehdestä. Viisivuotiaalta tytöltä kysyttiin mistä tietää tulleensa huijatuksi.
– Ei mistään. Mutta se sattuu, kun joku puree.
Sano jotain hauskaa, Markus Kajo
Hassu yhteensattuma on tämä. Markus Kajo kävi kassallani eilen. Jutteli siinä joensuulaisen asianajaja Matosen kanssa jonkunkin tovin. "Kuuluu tuohon työnkuvaan" vastasi Kajo, kun Matonen kertoi nähneensä tätä tiedotusvälineissä.
Vuosien varrelta tuttu tilanne. Ihminen loittonee näköpiiristäni ja päässä pyörii kaikki ne asiat mitkä jäivät sanomatta. Alkoi naurattaa, kun tuijotin Kajon sinisen työpusakan keinahtelevaa selkämystä ja mietin miksi hän ei sanonutkaan mitään hupaisaa. Kajo varmasti vihaa kaltaisiani tyyppejä, jotka edellyttävät hänen olevan alati hauska. No sainpa ainakin Markus Kajon nimikirjoituksen - maksoi nimittäin pankkikortilla.
Nihkeä tunnelma ja rumat nobodyt
Muutama vuosi sitten Suomeen perustettiin uusi ilmaisjakelulehti. Se on jo kuollut, mutta esikoisnumero ei kuole koskaan. Lehden pääkirjoituksessa päätoimittaja X suitsuttaa minkälaisessa huimassa myllerryksessä pääkaupunkiseutu on alkanut olla:
"Helsinkiin ilmestyy mielenkiintoisia lehtiä ja joka toinen kiinnostava kasvo on omaa juttuaan tekevä designer."
X toteaa myös, ettei lehti kumarra kuvia, vaan on tekemässä Helsinkiä siksi mikä se on. Lehden linja on myös "asioista selvää ottava". Mainiona esimerkkinä tästä ensimmäinen pitempi artikkeli, jossa lanseerataan uusi sana, jatkojen vastakohta, etkot.
"Kun etkoilla pääsee hyvin pukeutuvien ystävien kanssa hyvään vauhtiin ja oma loistava levyvalikoima saa tanssijalan toimimaan, klubien nihkeä tunnelma, huono musiikki ja rumat nobodyt eivät myöhemminkään kykene lannistamaan fiilistä."
X jatkaa hyväksi havaitsemaansa linjaa:
"Muista kuitenkin, ettei etkoilla vielä pokata, vaan skannataan mahdollisuudet!"
Sitten hyppäämmekin juttuun, jossa perehdytään erilaisiin tapoihin kantaa vauvaa. Lehden kuvissa nainen roikottelee pientä lasta erilaisissa asennoissa studiovalojen paahteessa.
"Kaikki eivät osaa kantaa vauvaa sen vaatimalla arvokkuudella. Väärissä käsissä beibi näyttää vulgääriltä, vähän kuin sikari pyörälähetin suupielessä. Oikealla ihmisellä vauva on pistämätön keino korostaa persoonallisuutta ja viestiä olevansa moderni, tiedostava, ajan hermolla elävä suurkaupunkilainen, jolla on dynaaminen tulevaisuus, paksu palkkapussi, kaunis koti ja puolisona media-alan toimitusjohtaja, tai vähintään julkkisurheilija."
Lisäksi muusikko Jori Hulkkoselta kysytään avartavia kysymyksiä, lupasihan päätoimittaja lehden alussa, kuinka lehti haluaa ottaa asioista ja ilmiöistä selvää.
– Mitenkäs sun kesä on sujunut?
– Miltä sun syksy näyttää?
Seinäkirjoitus yleisestä vessasta
"Mikäli seiniin kirjoittelu ei lopu, seinät poistetaan."
Tuntematon
Sian tuntomerkit
Siitä retkestä on jo tovi aikaa. Perusteellinen pakettimatka ja halpa huoneistohotelli. Finlandia-pullonkin alareunassa luki Vodka of Egypt. Jo lentokoneessa ilmeni kenelle humalaisista isännistä oli varattu oma talk show. Jossain Itämeren yllä katseeni kiinnittyi vessassa ramppaavaan siroon maalaistyttöön. Muutoin tilanne olisikin ollut hallinnassa, mutta tyttö istui keski-ikäisen miehen vieressä ja kielisuudelmista päätellen ei ollut kyse opintomatkasta Kairoon.
Koko revohka yöpyi saman uima-altaan reunalla, joten mysteerihän oli pakko selvittää. Jo ensimmäisenä iltana joukko toisten asioista kiinnostuneita suomalaisia liittoutui. Vesipiippujen poristessa iloisesti päätimme paikallisessa beduiinikahvilassa kerätä viikon ajan johtolankoja ja viimeisenä iltana kokoontuisimme samassa paikassa.
Tytön suusta tipahteli sammakkoja taajaan. Seuralaismiehen kiusaantuneet katseet olivat usein hotellin aulabaarissa vain pieni hengähdystauko seuraavalle tarinalle.
– Kun mä olin pieni ja meillä kävi miespuolisia vieraita, mä halusin aina repiä niiltä ekaks housut jalasta. Sellainen mä kato olin ja vieläkin oon ylpee siitä, tyttö sanoi kikatellen.
Lopulta suhteellisen vähin salapoliisitaidoin selvisi, että mies on kilpatanssija ja naimisissa. Hieman onnellisen oloisen seuralaisen lisäksi hänellä oli muitakin rautoja tulilla.
– Katopas Helsingin tyttö soittelee, mies sanoi puhelimen soidessa ravintolapöydässä.
Sen verran tämä lipevähkö herra piti kuitenkin yksityisyydestään kiinni, ettei paljastanut ammattiaan, eikä häntä saanut kuvata maalaistytön seurassa. Busineksesta hän puhui suureen ääneen, vaikka tyttö oli saanut maksaa matkansa itse. Mies oli sovinistin perikuva, kaiken nähnyt maailmanmatkaaja, joka oli taistellut merikäärmeiden ja haiden kanssa.
Näin jälkeenpäin on alkanut kiinnostaa, minkäköhänlainen viikko miehen vaimolla oli Suomessa niihin aikoihin?
Lapin Kansan tekstaripalsta jyrää
Lapin Kansan tutustumistarjouksella lehden saa kuukaudeksi yhdellätoista eurolla. Julkaisun ehdoton helmi on herttainen tekstiviestipalsta, joka kertoo hauskalla tavalla tuosta pohjoisesta kansasta. Tässä syksyn parhaimmistoa.
Mersu jäi ostamatta, myyjä ei ollut palveluhaluinen. Oliko syy vaatteissani? Pitääkö merkkiliikkeisiin tulla iltapuku päällä?
Nimim. Arkivaatteet
Kairatien nosturiin kavunneilla taisi olla hajusta päätellen vetelät housuissa, kun poliist hakivat heidät alas.
Nimim. Paikalla ollut
Tervetuloa syksy,
Tervetuloa kumisaappaat ja sateenvarjot,
Puolukka mättäät ja poimijat,
Hämärät illat ja kynttilänvalot.
Tervetuloa tähtinen taivas, kuutamoyöt ja revontulet. Tervetuloa ruskan värittämät kauniit maisemat. Tervetuloa turistit Lapin maisemaa ihailemaan.
Elina Kämäräinen
Känkkyrämänty oksineen. Muistuttaa poliitikkoa puheineen. Ei latvaa sillä ollenkaan, oksat vain tuulten mukaan pyrkivät taipumaan.
Nimim. Tahvo
Olisi kaiketi selvinnyt jotenkin ilman sinua. Taivaan kiitos minun ei tarvinnut. Kiitos!
Nimim. Elli
Tukka silmillä ja huppu päässä kaupungilla pyöräilevä on vaaraksi liikenteelle.
Nimim. Autoilija
Hyvin meillä menee porvarihallituksen aikana. Talo on pankin, auto on akan ja tauti Alzheimerin. Ei siis mitään omaa.
Nimim. Pekka
PE-LA VÄL. YÖNÄ varastettu punainen pyörä Jäämerentien pihasta. Soita poliisille.
Nimim. Missä pyörä?
Mien saakko 1400 euroa palkkaa ja olen tyytyväinen.
Nimim. Jotta sieki kulkisit turvallisesti
SE ON TAAS se aika, jolloin reissaavat rakentajat ja naisporukat sikailevat Lapin yössä. Pitäkää puolisoistanne huoli.
Nimim. Sivusta seuraava
Mikää ei ole enää niin kuin ennen. Kun perinteiset rattijuopotkin ovat alkaneet käyttää huumeita. Kannabis!
Nimim. Huolestunut
...TANA TUON mie saan kouraan 1200. Ei riitä menot on isommat. Ei kukaan auta, vanhemmilla liian isot tulot! En älynnyt erota.
Nimim. Jussi
Toivottomuus
Turun perhelääkäreiden lehtimainoksessa haettiin koekaniineja kliiniseen masennuslääketutkimukseen. Kriteerit olivat:
- Mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen menettäminen
- Väsymys, unettomuus.
- Arvottomuuden ja syyllisyyden tunne
- Keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen
- Ruokahalun muutokset
- Toivottomuus, päätöksenteonvaikeus
- Kuolemanajatukset
Turun perhelääkärit, lähettäkää päiväkirjani takaisin!
Mikää ei ole enää niin kuin ennen
Mikää ei ole enää niin kuin ennen. Kun perinteiset rattijuopotkin ovat alkaneet käyttää huumeita. Kannabis!
(Lapin Kansan tekstaripalstalta)
Laiha on herran eväspussi
Kuulin kerran papista, joka tuli seurakuntansa eteen sunnuntaina ja sanoi,
- Herra ei ole antanut minulle tänään aihetta saarnaan.
Tuon miehekkäämpää tekoa en tiedä.
Olen sattunut istumaan silloin tällöin Turun tuomiokirkon penkissä tämän vuosikymmenen puolella. Niinä hyvin satunnaisina hetkinä olen odottanut karismaattista puhujaa, sielunpaimenta, johdatusta, näkökulmaa, vertauksia, leimuavia silmiä ja oivallusta. Turhaan. Kun kukkarot ovat alkaneet kilistä kirkon sijoituksia varten, olen poistunut sivuovesta. En ole uskonut mihinkään.
Laiha on ollut herran eväspussi. Seurakunta on saanut kuulla fraaseja, yleistyksiä, hataria asiayhteyksiä, suoranaisia latteuksia ja kuulijan rankkaa aliarvioimista. Ymmärrän sesonkiaiheet, mutta jossain menee raja. Aivan kuin kirkon jylhä olemus olisi ainoa autuaaksi tekevä asia. Toivon, että olen väärässä. Toivon, että olen sattunut paikalle näiden vuosien aikana huonoina hetkinä. Kyse ei ole yhdestä tapauksesta, vaan tunnelmasta, jota olen kirkossa kokenut.
En tiedä juurikaan seurakuntien hierarkiasta, enkä tiedä minkälaisten kriteerien mukaan heidät virkaansa valitaan. En edes oleta, että aloittelijan tulisi olla mestari, mutta puhuja papin täytyy olla. Puhuja herran armosta.
Turussa vaikutti aikanaan pastori, joka ajeli baskeri päässä vanhalla rättisitikalla ja kertoi usein bravuuritarinansa. Siinä kaksi sammakkoa oli pudonnut puolillaan olevaan kirnuun. Toinen luovutti. Jäljelle jäänyt sätki koivillaan niin kauan, että kermasta tuli voita ja loikkasi vapauteen.
Raha ja rakkaus
Mikäli olisikaan raadollisempi aihe? Kahvipöytäkeskustelu riistäytyi käsistä viime viikolla ja koko aiheesta piti piirtää hyvin koukeroinen ajatuskartta, jota tässä nyt yritän tiivistää jotenkin järjellisesti. Kyse on siis vanhempien ja täysi-ikäisten lasten välisestä rahaliikenteestä ja siihen liittyvistä vaikeuksista. Silloin, kun joku osapuoli kokee sen ongelmaksi.
Seuraavista väittämistä jokainen vei jonkinlaiseen ongelmatilanteeseen.
1. Vanhemmat, jotka haluavat turvata lapsensa korkean elintason syytämällä tälle rahaa, koska sitä on aina ollut. Lapsi potee huonoa omatuntoa, koska ei osaa selittää itselleen tilannetta, jota ei ole omilla teoillaan ansainnut.
2. Vanhemmat, jotka ovat itse saaneet omilta vanhemmilta rahaa, mutta eivät pysty tarjoamaan samaa omalle lapselleen. Ja kokevat tästä vuosikymmeniä huonoa omatuntoa.
3. Vanhemmat, jotka haluavat antaa rahaa, koska sitä ei itsellä aikanaan ollut. Lapsi taas ei haluakaan ottaa rahaa vastaan.
4. Vanhemmat, jotka ovat varkain joutuneet tilanteeseen, jossa maksetaan täysi-ikäisen lapsen laskut ja eläminen.
5. Lapsi, jolle vauraat vanhemmat eivät anna rahaa, vaikka tämä sitä jossain järkevässä määrin voisi ottaakin vastaan.
Koko keskustelu sai alkunsa erään isän ja äidin suuresta rahapelivoitosta, jota ei juhlittu etelänmatkalla, vaan pullakahveilla. Ylipäänsä tämä oli vasta pintaraapaisu, emmekä vielä edes päässeet jakamaan perintöä. Ylipäänsä kaikkein parhaaseen tulokseen päästään kahvipöytäparlamentin mukaan, kun vanhemmat ovat keskituloisia, lapset ovat keskituloisia, eivätkä kummatkaan halua toistensa rahoja.
Yhdellä transubaarissa
Tätä kirjoittaessa istun vanhalla puujakkaralla ja katselen ikkunasta ruskeaa betoniseinää. Näinä hetkinä tietenkin olisi mieluiten jossain palmun katveessa pinacoladaa mahassa. Mutta koska se ei käy, nautin ystävieni matkakertomuksista. Toinen kirjoittaa korttiin fahrenheit-lukemat ja toinen suolaa epäonnistunutta reissua parhaansa mukaan. Kukaan, paitsi yksi, ei koskaan ole sanonut, että koko matka olisi saanut jäädä tekemättä.
Ystävä numero yksi